tiistai 27. helmikuuta 2018

Siementen istutusta ja mullanvaihtoa.


No niin minulla sitten pääsi käsi irti. Siis siementen istutukseen. 
Ajattelin kokeilla minäkin tätä minulle uutta kellutus systeemiä. Laitoin siis talouspaperia sopivaksi muotoilun styroksin ympärille pari kertaa. Aino purkkiin vettä ja styroksin kansi  päälle. Sitten vain istutin siemeniä pinseteillä riviin. Akileijan siemenet ripottelin vain pinnalle. Tähän ensimmäiseen purkkiin istutin. Punaista ritarinkannusta 40 kpl,
erilaisia laukkoja 37 kpl, mustaa salkoruusua 30 kpl ja kahta akileijaa. Näistä sitten  mitkä onnistuu aikanaan menee "reservi"  penkkiin odottamaan lopullista sijoitusta. Ja haluan nähdä esim. akileijojen värit koska ne oli sekaisin molempia. Ja vähän pitää alkujen vahvistua ensin , että ei kitke pois .



Näissä kuvissa on kyseisten siementen tuottajat .




Nämä laukat on ostettu Virosta puutarhamessuilta keväällä 2017.






Nämä aiemmin samasta paikasta.

















Toiseen purkkiin istutin 27.2.18.

Sinistä ritarinkannusta (Viro)  40 kpl , vaaleaa salkoruusua 19 kpl. ja toista vaalean sinistä ritarinkannusta 15 kpl .



Sinistä ritarinkukkaa  mikä on tilattu Virosta ja alkuperäinen pussi on mökillä joten nimi on siellä. Yhden kukan läpimitta kehutaan siinä olevan jopa 5 cm,  ei minulla ainakaan viime vuonna ollut kun se kukki. Lajinimikettä ei ole monellakaan kukalla kun olen niistä suurimman osan saanut ja siitä sitten lisännyt . Tai ostanut Virosta joltain mummolta. Näin minäkin sitten sain avattua siementen kylvön , jotain kylvän vielä lisää näihin myöhemmin. 


Näissä kuvissa on kyseisten siementen tuottajat. 
















Siemeniä jäi tosi runsaasti jäljelle olisi pitänyt yrittää siemenrinkiin mukaan. 


Mökillä  25.2. 18. vaihdoin mullat muutamalle pelargonialle ja apostolinkukka ja yksi pelargonia  sai uudet altakasteluruukut. 




Sininen verenpisara mikä oli mökissä koko talven pukkaa jopa kukkaa. Toinen on minulla kellarissa. Saa nähdä kumpi on tälle parempi talvetus paikka. 
Viimevuosina se ei ole oikein kukoistanut .





Tässä se on parhaimmillaan ulkona. 

Kesäkuussa 2014.







Tervetuloa mukaan uudet lukijat .

Mutta tällaista tällä kertaa 

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kauriiden ja pupujen jäljillä.



Mökillä kauriit ja puput olivat temmeltäneet ihan tosissaan. Tähän rinteeseen on istutettu tiarellaa ja se on nyt luultavasti ollut kiinnostuksen kohde mitä on kaivettu esiin ja syöty. Se pitää peittää ensivuonna.








Tässä taas on syöty ja kaivettu sammal-leimua. Tämä ei nyt haittaa, siirrän sen joka tapauksessa myöhemmin pois. Aikamoisia alueita ne möyrii. Tässäkin kaikki jäljet on kauriiden tekemiä .






Tämä harmittaa koska istutin juuri syksyllä siihen uusia sammal-leimun alkuja toivottavasti ne ei ole revitty juurineen irti. 





Tässä rinteessä oli pieni tupsu istutettu rikkoa sitä oli kaivettu , mutta minun mielestäni ei syöty. Olen istuttanut  rinteisiin erilaisia kasveja ja katson mikä menestyy ja leviää. Saa nähdä kannattaako tätä istuttaa lisää. Se kun on myös aina vihreä lumenkin alla se voi alkaa kiinnostamaan jatkossa ja kun kaikkia et voi peittää. Tuoksukurjenpolku kun menettää maanpäällisen osan se ei ole vaarassa.








Tässä on taas rönsyleimu maistunut. Sekin pitää peittää. 
Tämä kuva on otettu ylhäältä alaspäin. 


Tämä kuva on otettu alhaalta ylöspäin. 
Oikealla kuvassa rönsyleimua tätä minä haluaisin leviävän enemmän, mutta kun..... 




Tässä  on pikkutalviota ja se on aina kiinnostanut kauriita 
Mutta se on kova kasvamaan eikä haittaa vaikka vähän syövätkin. 



Tässä kohtaa rinteessä en huomannut mitään syömä jälkiä, mutta kun lumet sulaa ja kevät koittaa sitten nähdään mitä tuhoja paljastuu. 











Saimme muutamia vuosia sitten naapurilta kaksi isoa marjakuusta. Ne juurtui hyvin, mutta kauriit eivät jätä niitä rauhaan. Syövät kaiken alhaalta joka vuosi. Pitää siirtää ne puutarhan puolelle kun vain kerkiäisi. 







Polkuja menee ristiin rastiin eri puolilla tonttia .







Onneksi meillä on se aita ja toistaiseksi on puutarha edelleen säilynyt .








Kirjoitin tässä viime vuonna että kävimme Glimsissä sukututkimuksen takia. 
Ja kerroin että siellä katossa näin samanlaisia lautoja kuin meillä on yksi, mutta vähän eri käytössä se on meillä mihin kuuluisi. 











Me ostimme sen joskus kirpputorilta 25 e hintaan .Olen käyttänyt sitä ruokahuoneen pöydän päällä ja siinä sitten erilaisia juttuja. Lähinnä kukkia. 







Aloitankin sen niinkin läheltä kuin viime joulun käytöstä. 










Aiempia käyttöjä 

































Nyt se sai lähteä mökille, säilytän sen siellä pikkumökissä mikä on tällähetkellä varasto . Otin myös viikko sitten sunnuntaina mökiltä koivun kaadon yhteydessä oksia maljakkoon. Vanha sanonta kuulemma on. Jos otat koivunoksia sisälle ja kuinka montaa päivää kestää , että siinä on sirkkalehdet niin monta viikkoa on kesään. Minulla on silmut auennut vähän ja siitä on aikaa 11 päivää . Sunnuntaista -keskiviikkoon. Joten ainakin 11 viikkoa ja vähän enemmänkin kun silmuissa näkyy vain hieman vihreätä.










Meillä oli pojanpoika pari yötä hoidossa ja se oli kova mittaamaan mummun mittanauhalla. Sitä kiinnosti se todella kovasti ja kumpanakin päivänä mitattiin vaikka mitä. Mekin innostuttiin mittaamaan kaveriksi.




Pieni on vielä sormi ja aina pystyssä.


Tervetuloa uudet lukijat toivottavasti osaan pitää teidät hereillä jatkossakin.



Mutta tällaista tällä kertaa .