tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kevään odotusta

 Meidän ulko vessa sijaitsee samassa yhteydessä kuin aikoinaan jonkinlainen seisoma sauna. Siellä oli kiuas, mutta pesu piti tapahtua seisaaltaan. Luulisin ainakin niin. Ja pataa ei ollut. Joten emme oikein ymmärtäneet miten kaikki on tapahtunut.Siellä oli myös aika iso pukuhuone. Me poistettiin väliseinä. Tuotiin pata kiukaan tilalle. Maalattiin seinät ja ostettiin erotteleva pytty. Pesupuoli erotettiin suihkuverholla. Nyt kun heti aamulla laittaa tulen padan alle, niin lämpöä tulee mukavasti ja vessakin on kivan lämpöinen. Padan vesi pitää sen mukavan lämpimänä. Iltapesu on meillä pesuvadin varassa. Joten kyllä uutta saunaa odottaakin innolla ja sen valmistumista.






Eilen nostettiin vihdoin kellarista ruukut ulos, kun alkoi olla jo hometta varsissa.




Oli pakko laittaa ne osittain kellariin yöksi oli luvattu pakkasta ja lunta.


Oli vielä myös peitettävä ne yöksi. 




Lumi kyllä suli aamupäivän aikana. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Parsa

Kohta on taas käsillä parsa herkkuja tässä se vielä on paljaana, mutta kohta siitä jo pilkistää ihanat herkut.



Olisiko kellään uusia ihania ohjeita sen käyttöä ajatellen. 


Mutta tämmöistä tällä kertaa 



tiistai 18. huhtikuuta 2017

Täysikuun valo

Täydenkuun aika meni juuri. Kuvasin keskuspenkin mökillä 2.8.2015 täydenkuun aikaan klo.1.36. Kyllä oli valkoinen hyvin esillä. Toinen kuva on samasta penkistä muutaman päivän päästä päivällä. Pitää kuvata näitä kuujuttuja enemmänkin.





Mutta tällaista tällä kertaa. 




Vihdoin kukka kuvia

Messuilta ostetut esikot on mukavan pirteitä vieläkin ja odottavat istutusta johonkin penkkiin.






Rivarin pihalla kun tein kierroksen bongasin, että kyllä minullakin jotain jo on. 
Palloesikkoja ja krookuksia näkösällä. 




Ja ruukku minkä toimme mökin kellarista on muuttunut. 






Parempaan suuntaan. 


Mutta tällä kertaa tämmöistä. 

Lankalauantai ja kukkapenkkien siivousta

Päästiin taas kokon polttoon. Lankalauantai oli meille sopiva päivä ei tuullut juuri yhtään ja meillä siellä montussa ei senkään vertaa. Nyt se alkaa kohta olla puista vapaa. Ehkä pari kuusta vielä joutuu kaatamaa,mutta ei ihan kohtakaan kiinnosta. Siellä montussa on todennäköisesti lähteen silmä, koska maa on siellä aina märkä ja aikaisin, vielä lumen aikanakin näkyy jo vettä. Olemme suunnitelleet jos kaivaisi sinne lammen. Puut mitä on sieltä kaadettu ovat olleet jo osa sisältä lahoja. Lieneekö syynä se märkyys.





Poistin kukkapenkeistä havupuiden suojat ja totesin, että keskuspenkissä oli edelleen keuhkosammalta. Se on tullut todennäköisesti jonkun ostotaimen mukana. Jotkut pitävät siitä ja jopa tykkäävät kovasti. Mutta minä en. Ja se kun kasvattaa niin kovan kannen, että  kasvien on vaikea kasvaa läpi. Olen lukenut, että sen saa hävitettyä etikka,vesi ja astianpesuaine yhdistelmällä. Kokeilin ja kyllä se toimii, mutta kun ei uskalla sumuttaa liian lähelle muita kasveja ettei ne kuole mukana. Sitten jossain kirjoituksessa ehdotettiin kattamaan hiekalla pinnan. Näillä eväillä lähdettiin kokeilemaan. Laitoin sitä koko penkin alan, vaikka jokapaikassa sammalta ei ollutkaan.




Aika näyttää miten tässä on onnistunut.

En kerinnyt kaikkia penkkejä läpikäymään siivouksen puitteissa. Kun minulla  jo on yksi penkki jopa 48 m pitkä. Tänä penkki tehtiin v. 2016 samalla, kun vedettiin sähköt muihin ulkorakennuksiin. Itse tämän kesäpaikan ostimme v.2012.  Ympäristö oli kaameassa kunnossa, mutta siinä me näimme kuitenkin potentiaalia vaikka mihin.

 



Sitten istutettiin muutamia isoja tuijia mitkä siirrettiin pois mökkilaajennuksen tieltä. Ja rivari pihalta tuotiin yksi kartiovalkokuusi. Kasveja sain todella paljon kavereilta ja kampaajanikin oli luopumassa osasta perennoistaan. Laitoin oikein sanan kiertämään. Ja kyllä niitä tulikin, mutta tarvettakin oli. Kasvit on istutettu suurempaa suunnittelua noudattamatta. Joten siirtelyä on varmasti edessä. Muutama kuva otettu samasta penkistä viikonloppuna. 






Sitten on istutettu lisää myös havuja. 



Tämän penkin sain myös kunnostettu kevään kasvulle.


Lunta alkoi satamaan joten siirryn viimevuotisiin kuviin. Kuvat on rivarin pihalta. Rakeita tuli aika paljon. Kuvat on otettu 23.4.16.




Aika samanlaisiahan nämä vuodet ovat. 
Mutta tällä kertaa tämmöistä. 

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Enkeleitä onko heitä

Toivotin tässä jo hyvää pääsiäistä, mutta kun selasin valokuvia oli minun pakko laittaa tämä vielä tulemaan. 31.7.15. meille oli tilattu sokkelin täyttöä varten sementtiauto. Olimme sitä mökillä vastassa. Äkkiä se käänsi suoraan meidän nurmikolle. Ja jäi sinne kiinni. Minulla varmaan suu aukesi ja sydän pamppaili. Miten se pääsisi irti, kun nurmikko oli märkä ja liukas. Kuskina oli nuori tyttö, joten apu oli tarpeen. Mies lähti kottikärryillä hakemaan soraa ja isoja piha laattoja pyörien alle. Puolituntia siinä ainakin meni, mutta kun kuski ja mieheni tekivät yhteistyötä niin nousi se sieltä kovalle tielle.




Ja niin sai sokkeli sementit. 


Tyttö pyysi anteeksi nurmikko vaurioista 
me totesimme, että sattuuhan sitä. 
Haettiin nurmikko siemenet kaupasta 
tasoteltiin ja paikkaitiin. 

Asia jäi eikä sitä sen enempää ajateltu, ennenkuin minä menin yhtenä aamuna ulkovessaan ja katsoin, että näkevätkö minun silmäni oikein. Oliko meidän nurmikolle piirtynyt enkelin kuva.


Meillä on tuijia 10 kpl tien reunassa, joten kuvajainen oli arviolta noin 8m.
Yritin ottaa kuvia lisää, mutta olisi pitänyt päästä aika ylös, että olisi ollut parempi. Kuvio muistutti samanlaista enkeliä mitä teimme lapsena lumihankeen 




 En tiedä osaatteko hahmottaa sitä näistä kuvista. Ja eipä tiennyt tyttö minkä kuvion teki nurmikolle autolla. Minulle tuli jotenkin rauhallinen olo, kuin olisi turvassa.

Mutta tällaista tällä kertaa. 

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen

Ollaan pääsiäisviikolla menossa. Eilen odoteltiin mökille virpojia, mutta ei tullut kukaan. Kotona odotti pienen pojan virpomaoksa. Harmi kun ei oltu paikalla. Mutta palkka on meidän maksettava. Koristelu oli jopa runsasta.



Tuli käytyä myös Helsingin kevät messuilla. Käytiin ikkunoita ja ovia katsomassa ja pyydettiin tarjouksia. Ollaan uusimassa mökille vanhalle puolelle ikkunoita. Ja uudelle puolelle vessaan ikkuna, saunaan ikkuna ja ulko-ovi. Niin ja käytiin porealtaita katsomassa. Nyt on tullut sellaisia, että lämmitys on puilla ja ylläpito sähköllä. Se sopisi meidän tarpeisiin, kun on niitä puita mitä polttaa. Mutta se ei ole vielä tämän vuoden juttu. Muutaman kuvan nappasin. Olen itse kova tekemään kukka asetelmia ja muuta sellaista.








Aika kiva lyhty. 


Muutama kuva vielä yleisesti. 




Muutama esikko lähti mukaan taisi olla loisto esikko. 


Hyvää pääsiäistä. 








Mutta tällaista tällä kertaa.